Sieni on oppimisen paras olotila

Lempisanani espanjan kielessä on esponjoso, ’kuohkea’ tai vielä paremmin ’möyheä’. Adjektiivi juontuu todennäköisesti sanasta esponja, joka tarkoittaa pesusientä. Pesuun kelpaava sieni on sen tyylinen sieni, joka mielestäni kuvaa parhaiten oppimiselle ideaalisinta mielentilaa.

Vuonna 2017 olin korkeakouluharjoittelussa Jyväskylän yliopiston viestintäpalveluilla. Tuosta syksystä kirjoitin blogitekstin, jonka mukaan tärkeintä harjoittelussa on pulla. Kuten kaikki hyvät teoriat, myös tämä johtopäätelmä on vuosien saatossa ja uusien työkokemusten myötä hioutunut tarkemmaksi.

Nykyisin pulla on vaihtunut pesusieneen. (Tiesitkö, että ”merenpohjassa elävä pesusieni on väriltään harmaa ja muodoltaan möhkälemäinen”? Näin kertoo Wikipedia.) Pelkistettynä kuvauksena ja yhteiskuntatieteilijän biologian taidoilla pesusieni rakentuu aukoista, jotka yhdistyvät toiseensa huokoisella ja imukykyisellä rakenteella.

Onkohan Paavo Pesusieni hyvä oppimaan? (Lähde: Pixabay / AngieJohnston)

Sieni imee ja yhdistelee

Tänä syksynä olen yliopiston viestinnän sijaan elänyt elämääni markkinointikoulutuksessa, jossa olen tullut siihen tulokseen, että oppimistyylini vastaa pesusienen kastelua. Minulla on ollut jonkinlaista tietämystä markkinoinnista, mikä vastaa huokoista rakennetta. Minulla on ollut myös aukkoja markkinointietämyksessäni, mikä vastaa pesusienen kuoppia. Ja samalla tavoin kuin sienen voi upottaa pesuveteen, olen heittäytynyt koko olemuksellani imemään itseeni päälleni sankoittain kaadettua tietämystä eri markkinoinnin osa-alueiden ammattilaisilta.

Sienenä oppiminen on minulle toimiva tapa. Olen huono sisäistämään asioita, joita en voi yhdistää mihinkään jo aiemmin tiedossani olevaan. Sen sijaan kummallisetkin ajatusyhtymät auttavat minua hahmottamaan sitä, miten markkinoinnin tai minkä tahansa muun alan opinkappaleet ja säännöt toimivat. Ajatusyhtymien muodostamisessa auttaa sen tiedostaminen, mitä minä kokemukseni perusteella jo osaan ja tiedän.

Turhan voi puristaa pois

Ei sienen olemuksellinen mahtavuus rajoitu pelkkään oppimiseen. Kaikki ovat varmasti kokeneet, miten elinvoimaista on mennä esimerkiksi kulttuuritapahtumaan ja imeä itseensä kaikki eri aisteja hivelevät kokemukset. Myös joulun ihanuus perustuu monilla sieniefektiin: tuoksut, laulut, ruuat ja lähimpien ihmisten läsnäolo muodostavat yhdessä niin valtavan kokonaisuuden, ettei sitä voi välttää, vaan siihen suorastaan tahtoo jäädä kellumaan.

Sieniefektillä on paikkansa myös työnhaussa. Oppimiskokemukset, innostuminen ja vertaistuki ovat niitä asioita, joilla työnhakusieni kannattaa täyttää. Työnhakuun kuuluvat tietysti myös eksymisen tunteet, harmituksen hetket ja ajoittainen väsyminen ihan kaikkeen. Onneksemme työnhakuhyvinvoinnin voi säilyttää puristamalla pesusienestä pois liialliset asiat, jotka muutenkin vuotaisivat yli.

Kirjoittaja Sinikka Kauhanen on viettänyt tämän syksyn ihan sienenä kouluttautuessaan viestijästä markkinoijaksi Aava & Bangin Markkinointivirittämössä.

Advertisement

Hyvinvoiva työnhakija – mielikuvitushahmoko?

Häpeää. Epäoikeudenmukaisuutta. Pettymystä. Helpotusta. Iloa. Odotusta. Intoa. Vapautta. Epävarmuutta. Mitähän muuta… Työttömyys herättää monenlaisia tunteita. Minullakin heräsi niitä, kun olin työtön.

Tutkimukset ja kokemukset kertovat, että työttömyys voi uhata hyvinvointia. Työnhaussa ollessa omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on siis erityisen tärkeää. Eihän se vain unohdu sinulta? Onko se jotain sellaista, jota et voi ansaita, koska olet työtön? Minä en uskonut ansaitsevani, mutta olinkin väärässä.

Työnhakuhyvinvointia tukevat monet asiat – tunnista omasi

Työnhakuhyvinvointi on positiivinen motivaatiotila, jossa ilmenee myönteisiä tunteita, energisyyttä, innostusta ja hyvää keskittymistä. Uskon, että asiat, jotka edistävät ja sujuvoittavat työnhakua, tukevat myös työnhakuhyvinvointia.

Mitä nämä edistäjät ovat juuri sinulla? Mistä saat energiaa ja innostusta työnhakuusi? Mikä saa sinut jatkamaan epäonnistumisenkin jälkeen? Näitä asioita kannattaa tunnistaa ja pyrkiä tietoisesti suojelemaan ja vahvistamaan.

Tutkimuksissa on havaittu, että työttömien hyvinvointia edistävät mm. hyvät työnhakutaidot, myönteinen palaute, sosiaalinen tuki, tavoitteiden asettaminen työnhaulle, hallinnan ja pystyvyyden tunne sekä vastoinkäymisiin varautuminen (esimerkiksi suunnitelma b:llä, c:llä ja d:llä).

Pystyvyyden tunne tukee työnhakuhyvinvointia

Pystyvyyden tunne on uskoa siihen, että minä kyllä osaan ja pystyn. Työttömyys horjuttaa sitä helposti. Pystyvyyden tunnetta ruokkivat mm. omat ja toisten onnistumiset. Jos ainoa asetettu tavoite on saavuttaa unelmien työpaikka, onnistumisia ei usein tule riittävän usein ja nopeasti, jotta pystyvyyden tunne säilyy.

Onkin asetettava riittävän pieniä työnhakutavoitteita, joissa voi aidosti onnistua. Mitkä kaikki askeleet on otettava tai portaat kivuttava, jotta voit päästä tavoitteesi? Jokainen oikeansuuntainen askel on onnistuminen, josta voit palkita itseäsi vähintään kehuilla. Hyvä tavoite onkin myönteinen, realistinen, konkreettinen ja saavutettavissa oleva.

Myös onnistumiset muussa kuin työhaussa ovat tärkeitä. Toisten onnistumisista kuuleminen usein vahvistaa uskoa siihen, että kyllä minäkin lopulta onnistun, kun muutkin onnistuvat. Olethan mukana foorumeilla, joissa kuulet näistä onnistumisista? Entä mistä sinä saat palautetta siitä, että olet hyvä ja osaava? Se, että ei pääse tai pääsee työhaastatteluun, ei voi olla ainoa palaute. Mitä sisäinen puheesi kertoo siitä, osaatko ja pystytkö sinä?

Kuvat: Pixabay

Arvioi, miten hyvin onnistut jo seuraavissa työnhakuhyvinvointia tukevissa asioissa:

1. Muistan, että on täysin normaalia, että työttömyys rassaa.
2. En rankaise tai soimaa itseni siitä.
3. Olen myötätuntoinen ja kannustava itselleni – kuin olisin paras ystäväni.
4. Muistan, että työttömyys on tyypillinen osa monen työuraa.
5. Tunnistan asiat, jotka tuovat työhaussa energiaa ja motivaatiota sekä helpottavat sitä.
6. Tunnistan asiat, jotka vievät työnhausta energiaa, vähentävät hakumotivaatiota tai vaikeuttavat sitä.
7. Pohdin, miten säilytän energiaa tuovat asiat ja miten voisin saada niitä lisää.
8. Pohdin, miten suhtaudun energiasyöppöihin. Voisinko ehkä tehdä jotain eri tavoin? Voinko suhtautua joihinkin asioihin eri tavoin?
9. Asetan pieniä, realistisia ja saavutettavissa olevia työnhaku- ja työnhakuhyvinvointitavoitteita.
10. Palkitsen itseäni pienistä oikeansuuntaisista teoista: esim. löysin pari kiinnostavaa paikkaa tai lähetin tänään hakemuksen, puhuin itselleni kannustavasti tai menin mukaan valmennukseen.
11. Etsin ja annan sosiaalista tukea. En jää yksin, vaan hakeudun esim. muiden työttömien seuraan.
12. Huolehdin, että työnhakuosaamiseni on kunnossa.
13. Teen muita kuin työhakuun liittyviä asioita, joissa onnistun ja joista saan iloa.

Kirjoittaja Jaana-Piia Mäkiniemi on sosiaalipsykologi (VTT) ja tutkii, kouluttaa ja kehittää työhyvinvointia työkseen. Hänen intohimonaan on tuoda tutkimustietoa käytäntöön ja auttaa työttömiä töihin. Jaana-Piia on entinen työtön. Hän työskentelee Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnassa.

 

Stressinhallinta osana henkistä suorituskykyä työnhakuaikana

Stressi kuuluu jokapäiväiseen elämäämme. Miten tunnistaa hyvä, eteenpäin vievä stressi haitallisesta stressistä? Entä kuinka pitää tuo haitallinen stressi aisoissa työnhaun tunteiden aallokoissa? Mentaalivalmentajat Mia Kajosmäki ja Jenni Sofia olivat Unelmien työnhakupäivässä kertomassa näistä ja avaavat aihetta nyt myös blogimme lukijoille.

Meillä on useampia stressaavia tekijöitä elämässämme, kuten työnhaku, työ, kiire, sosiaaliset suhteet, taloudelliset vaikeudet. Ne raastavat ja haastavat meitä mutta myös saavat meidät toimimaan jonkin tavoitteemme eteen. Innostuneena koemme eustressiä, hyvänlaatuista stressiä, joka on välttämätöntä henkiselle kasvullemme, kehityksellemme ja erilaisten taitojen hallitsemiselle. Koemme tämän positiivisena eteenpäin vievänä voimana. Usein miellämme kuitenkin stressin kielteiseksi reaktioksi, mutta ilman stressiä emme olisi myöskään elossa.

Stressireaktiota kutsutaan myös taistele tai pakene -reaktioksi, joka saa alkunsa aivoissamme. Stressi on siis elimistön hälytystila. Luolamiesaikoina stressireaktio oli eloonjäämisen ehto. Sen avulla pystyimme toimimaan uhkaavissa tilanteissa, esimerkiksi petoeläimen hyökätessä. Stressireaktio onkin tarkoitettu nopeasti ratkaistaviin ja poistuviin tilanteisiin. Kielteiseksi stressi muuttuu, kun tilanne jatkuu pitkään ja miellämme paineet suuremmiksi kuin mitä pystymme hallitsemaan.

Jos emme huolehdi riittävästä palautumisesta, alkaa pitkittynyt stressi aiheuttaa kielteisiä muutoksia elimistössämme. Kun käymme ylikierroksilla riittävän kauan ja stressi pitkittyy, alkaa immuunipuolustuksemme hiljalleen heiketä, minkä takia jatkuva stressi voi johtaa infektiokierteeseen. Jatkuvan stressihormonien erittymisen on todettu vaikuttavan myös autoimmuunisairauksien puhkeamiseen, sydän- ja verisuonitauteihin sekä syövän syntyyn. Adrenaliinin erittyminen elimistöön rasittaa verisuonia ja nostaa verenpainetta ja voi näin ollen lisätä sydäntautien ja jopa kuoleman riskiä.

Meillä on yksilölliset tapamme reagoida stressiin. Toiset stressaavat helpommin ja eri asioista kuin toiset. Stressin kokemukseen vaikuttaa se, millaisen merkityksen annamme stressin aiheuttajalle. Stressaantuneena kognitiiviset kykymme heikkenevät: ajattelumme kapeutuu, keskittyminen heikkenee, luovuus vähenee, negatiivinen ajattelu lisääntyy, emme ole läsnä. Murheet ja huolet valtaavat mielen, kun alamme tulkita ympäristöämme negatiivisen kautta. Alamme oireilla fyysisesti; esimerkiksi vatsavaivat, päänsäryt ja selkäkivut viestittävät elimistömme epätasapainoisesta tilasta. Minäkuvamme vääristyy, sisäinen puheemme on lannistavaa. Koemme itsemme epäonnistuneiksi ja huonoiksi.

Nämä kokemukset lisäävät stressiä, mikä aktivoi sympaattista hermostoa edelleen, ja noidankehä on valmis. Näin oireilu jatkuu – samalla palautuminen rentoutumalla ja nukkumalla vaikeutuu entisestään.

Kuva: Jari Latomaa

Mikä siis avuksi?

Stressi tarkoittaa sitä, että mielemme tulkitsee jonkin tilanteen uhkaavaksi, mihin keho sopeutuu. Stressi on tunne hallinnan menettämisestä eli pelkotila. Koska tunteet kertovat tarpeistamme, pelkotila usein kertoo, että turvan ja hallinnan tunnetta tulisi vahvistaa.  Siihen voi auttaa vaikkapa riittävä uni tai terveellinen ravinto.

Kun stressi iskee, aivojemme vaaratutka, mantelitumake, kaappaa tunteemme ja keskittymisemme. Tällaisessa tilassa emme pysty oppimaan uutta, vaan toimimme vanhan tapamme mukaan. Emme pysty joustamaan emmekä innovoimaan. Tunnekaappauksen aikana elimistö alkaa tuottaa stressihormoni kortisolia. Mikäli tunnekaappauksia tulee jatkuvalla syötöllä, mantelitumake pysyy jatkuvasti ylivirittyneenä ja vähitellen stressi muuttuu ahdistukseksi ja jopa masennukseksi.

Mantelitumaketta voi auttaa rauhoittumaan vain nimeämällä ja hyväksymällä sen, mikä tunne on kyseessä. ”Minua pelottaa / ahdistaa / jännittää ja se on ok.” Nimeämällä tunteen otamme enemmän aivoalueita käyttöömme ja mantelitumakkeen hälytys laimenee.

Kortisolin vastahormoneja ovat oksitosiini ja etenkin miehillä testosteroni. Kun teet jotain, joka nostaa oksitosiinia (mm. kosketus, halaus, silitys, tunteiden jakaminen, luonnossa liikkuminen, hieronta, jooga jne.) tai etenkin miehillä testosteronia (lyhyt voimakas treeni, halkojen hakkaaminen jne), lasket stressihormoni kortisolin tasoa.

Hermoston tehtävänä on elimistömme tasapainottaminen. Hermoston toimintaan on helppo vaikuttaa myös itse, ja eri stressinhallintakeinot pyrkivät juuri rauhoittamaan hermostoa. Monet näistä keinoista ovat hyvin yksinkertaisia.

Esimerkiksi hengitys on yksinkertainen työkalu, jonka avulla voimme viestittää kehollemme, että ”ei hätää, nyt voi rentoutua ja palautua”. Etenkin pidennetty uloshengitys vapauttaa hermostoa taistele tai pakene -tilasta, laskee kortisolia ja antaa jokaisella hengityksellä mahdollisuuden päästää irti stressistä. Stressi syntyy mielessämme, ja kun pääsemme laskeutumaan mielen mölinästä kehoon, vapaudumme myös stressistä.

Kokeile harjoitusta, jossa hengität sisään laskien neljään ja ulos laskien kahdeksaan. Toista muutaman minuutin ajan ja huomaa vaikutukset.

Kuva: Jari Latomaa

Vapauttamalla kehoa stressireaktiosta voimme päästä selviytymisen tilasta kohti olemisen tilaa

Tunteiden tai tapahtumien vastustaminen tai liika ahnehtiminen vie elämässä todella paljon energiaa: nykyhetkeen ei osata olla tyytyväisiä, vaan aina kaivataan jotain uutta tai jotain muuta. Mielenrauhan kannalta keskeistä on pystyä hyväksymään olemassa olevat tunteet, asiat ja tilanteet, jolloin siirrytään selviytymisen tilasta olemisen tilaan.

Olemisen tilassa koko potentiaalimme on käytössämme, kun energiaa ei kulu asiantilojen turhaan vastustamiseen vaan hyväksymme itsemme, tunteemme ja tarpeemme sellaisina kuin ne ovat. Olemisen tilassa olemme läsnä, pääsemme helposti flow-kokemukseen ja olemme tuottavampia, luovempia, karismaattisempia ja jopa onnellisempia.

Helpoin tie laskeutua läsnäoloon on tehdä se aistien kautta. Kokeile seuraavaa harjoitusta missä tahansa, vaikka bussipysäkillä odotellessasi tai irtiottona kiireen keskellä: nimeä neljä asiaa, jotka näet ympärilläsi, nimeä neljä ääntä, jotka kuulet ympäristöstäsi ja nimeä neljä asiaa, jotka tunnet tuntoaistillasi. Huomaa tämän jälkeen parempi läsnäolosi hetkessä.

Mitkä sinun arjessasi ovat asioita, jotka palauttavat ja tuovat hyvää oloa? Tee niistä itsellesi lista ja tutki, onko niille tarpeeksi tilaa kalenterissasi.

Jenni Sofia on mentalisti ja mentaalivalmentaja. Mentalistina Jenni luo mieleenpainuvia illuusioita ja valmentajana auttaa löytämään henkistä suorituskykyä ja täyttä potentiaalia. 

Mia Kajosmäki on työyhteisö- ja mentaalivalmentaja sekä tuore yrittäjä. Mia levittää (työ)hyvinvoinnin sanomaa ja tuo toivoa elämään haastavissakin tilanteissa. 

Haussa unelmatyö

Työnhakua on helppo omalla tavallaan verrata kokopäivätyöhön. Se vie paljon aikaa, se on usein stressaavaa, eikä lopputulos välttämättä aina ole se, mitä itse haluat. Raastavinta työnhaku taitaa olla silloin, kun sitä omaa osaamista tai toivetta vastaavaa työpaikkaa ei yksinkertaisesti löydy.

Jännityksen ja innostuksen määrää on vaikea kuvailla, kun pitkän ajan jälkeen löydät juuri itsellesi sopivan työpaikkailmoituksen. Kaikki toivotut ominaisuudet löytyvät niin sinulta kuin mahdolliselta työnantajaltakin. Laitat hakemuksen ja pääset haastatteluun. Sitten koittaa viikon-kahden mittainen hiljaisuus, jonka jälkeen vaivaantunut rekrytoija kilauttaa kertoakseen huonoja uutisia. Harmi juttu, no ehkä ensi kerralla sitten.

Mutta, mitä sitten, kun sama tilanne toistuu useita kertoja? Pääset haastatteluun, toiseen ja kolmanteen, mutta mikään näistä ei kuitenkaan tärppää. Millä nostat motivaation jatkaa hakua, kun lause ”no mutta ainakin pääsit haastatteluun” on jo kulutettu niin puhki, ettei sitä paikata enää millään? Tällöin negatiiviset ajatukset hiipivät väkisin sen lujankin motivaation omaavan mieleen. Tätä aihetta käsiteltiin myös edellisessä blogikirjoituksessa.

Usein haastatteluja ja mahdollisuuksia päästä hakemaansa työpaikkaan peilaa omaan osaamiseen ja kokemukseen. Monesti haastattelun ja varsinkin kielteisen päätöksen jälkeen saattaa pohtia, mitä olisi pystynyt tekemään paremmin. Itse olen päätynyt siihen tulokseen, että henkilökemiat vaikuttavat kasvavassa määrin rekrytointipäätöksiin. Erityisen hankalan tästä tekee se, että monet yritykset käyttävät rekrytoinnin alkuvaiheessa rekrytointiyrityksiä. Tällöin saatat tipahtaa kilpailusta jo ennen kuin edes pääset näyttämään itseäsi palkkaavaan yritykseen. Tässä siis taas yksi uusi sudenkuoppa täytettäväksi, tähän jo valmiiksi melko kuoppaiseen työnhaun maailmaan.

Koskaan ei kuitenkaan saa luovuttaa, ja jostain se motivaation kipinä täytyy aina vain uudestaan löytää. Mikäli taistelijan tahto kuitenkin hiipuu, voi joskus tehdä hyvää hengähtää työnhausta hetkeksi ja ottaa aikaa muille asioille, jonka jälkeen on taas enemmän energiaa keskittyä työnhakuun!

Kirjoittaja Jutta Niemi on MBA:ta opiskeleva markkinoinnin, viestinnän ja liiketoiminnan kehittämisen multitäskeri, joka saa energian tekemiseensä urheilusta ja äitinä olemisesta.

Työnhaun tunteet

Olen tunneihminen. Työnhaku jos mikä on puolestaan oikea tunteiden vuoristorata. Kirjoitin tästä taannoin myös päivityksen LinkedIniin, ja minun mittakaavallani se sai paljon huomiota. Sain huomata, että en ole tunteideni kanssa todellakaan yksin.

Jokainen työnhaussa ollut tunnistaa suuren joukon tunteita. Parhaat fiilikset ovat toki ne innostuksen tunteet, kun sitä toivoa uudesta mahdollisuudesta on ja alkaa kasaamaan sitä pilvilinnaa. Mitä kaikkea se mahdollistaakaan ja mitä kaikkea käytännön juttuja pitääkään ottaa huomioon. Toki sen parhaista parhaimman fiiliksen onnistumisesta saa silloin, kuin rekrytointiprosessissa tulee se napakymppi, mutta tällä työnhakukierroksella en ole siihen fiilikseen vielä päässyt.

Sitten se yksi soitto tai viesti tai päätelmä radiohiljaisuudesta aloittaa luisun sinne tunneskaalan negatiivisten tunteiden puolelle. Oman kokemukseni mukaan syöksyn jyrkkyys ja tiputuksen syvyys riippuu aika lailla siitä, kuinka pitkälle on päässyt prosessissa ja kuinka paljon juuri sitä paikkaa on itselleen toivonut. Asian käsittelyyn puolestaan itselläni auttaa saatu palaute, eli mikä oli syy siihen, miksi en tullut valituksi, ja onko mahdollisesti jotain, mitä voisin kehittää vastaavia paikkoja hakiessa. Ja sitten se resilienssi. Olen huomannut, että sitä minulta löytyy aika mukavasti, joten märehtiminen monine tunteineen on yleensä aika nopeasti hoidettu, jolloin aletaan taas pikkuhiljaa katsoa leuka pystyssä eteenpäin. Ja tätä nousua ja laskua on vuorotellen, kunnes se napakymppi osuu kohdalle. Syytä pitää hatusta ja vaunun laidoista kiinni.

Kuva: Laura Tammisto / Studio Torkkeli

Sitten se jännä tunne, joka nostaa päätään silloin tällöin. Häpeä. Häpeä siitä, kun ei ole töissä eikä kuulu siihen ahkerien palkansaajien joukkoon. Miksi sitä tuntee, vaikka työttömyydellä ei olisi mitään tekemistä osaamisen tai persoonan kanssa. Joskus on vaan huono tuuri. Itse huomaan, että se nostaa päätään varsinkin silloin, kun tilanne työttömyydestäni tulee ilmi tilanteessa, jossa on läsnä vanhemman sukupolven edustajia. Heillä toki itsellään saattaa olla hieman eri käsitys työelämästä kuin työelämässä tällä hetkellä aktiivisesti olevilla, ja ehkä peilaan omaa tilannettani näissä tilanteissa enemmän heidän normiinsa.

Työ- ja elinkeinoministeriökin julkisti vastikään analyysinsa, jonka mukaan työmarkkinoille tuleva nuori työskentelee runsaat 32 vuotta ja on neljä vuotta työttömänä. Jos työttömyys on siis jo osa työelämässä vietettyjä vuosia, miksi se koetaan häpeällisenä asiana. Sehän tuntuisi analyysin mukaan olevan se kuuluisa vaihe elämässä. Itse koetan päästä pois tuosta häpeän tunteesta; tein työnhausta julkista Piilo-osaajien avulla ja muutenkin pidän tätä työnhakuvaihetta tilanteena, jossa voin vapaasti tarjota osaamistani mielenkiintoisille yrityksille, tutkia omia mahdollisuuksia ja pyrkiä vapaasti kohti unelmaani. Ja tehdä myös hieman sitä mikä huvittaa just sillä hetkellä.

Tässä tunnevuoristoradassa siis keikutaan, pidetään hatusta ja vaunun laidoista kiinni, sillä kyyti tarjoaa varmasti monia tunteita, niin negatiiviselta kuin positiiviseltakin puolelta. Itse keikuin kirjoitushetkellä positiivisten tunteiden puolella, toiveikkuus ja innostus päällimmäisenä. Mitkä tunteet sinulla ovat viime aikoina olleet päällimmäisinä?

Kirjoittaja Hilla-Maria Zetterman on elämään positiivisesti asennoituva diplomi-insinööri, äiti ja maalta kotoisin oleva Martta, joka navigoi itseään kohti uusia haasteita.