Osaaja pois piilosta – Heidin tarina

Heidi Krohns-Välimäki liittyi Piilo-osaajiin helmikuussa ja onnistui alle neljässä kuukaudessa löytämään unelmiensa työn. Yhteisön tuki siivitti matkaa kohti unelmaa.

Mikä sai sinut alunperin kiinnostumaan Piilo-osaajista?

Halusin etsiä uusia haasteita työelämässä, koska tohtorin tutkintoni oli valmistumassa. Kuulin ystävältäni Piilo-osaajista ja siitä miten hänen ystävänsä oli onnistunut löytämään töitä tätä kautta. Kävin tutustumassa aiheeseen vielä Piilo-osaajien järjestämässä työnhakuminglessä ja innostuin liittymään yhteisöön.

Mitä halusit saavuttaa kampanjan avulla?

Halusin saada osaamiselleni näkyvyyttä ja löytää itselleni sopivan työn. Tämän lisäksi toivoin saavani vertaistukea työnhakuun.

Miten nämä tavoitteesi toteutuivat? 

Onnistuin kampanjan aikana löytämään itselleni unelmien työpaikan. Työnhakua aloittaessani olin listannut omat taitoni ja toiveeni tulevan työpaikan suhteen. Tuleva työpaikkani ja tehtävä siellä vastaavat näitä enemmän kuin osasin odottaa. Työ löytyi lopulta oman verkostoni avulla.

Mitä muuta kampanja sinulle antoi?

Tein elämäni ensimmäisen blogipostaukseni osana Piilo-osaajia. Se oli mahtava kokemus ja taitoa voi ehkä joskus myöhemminkin hyödyntää. Tämän lisäksi Piilo-osaajat paransi some-taitoja; opin esimerkiksi Facebook-sivuston ylläpitotehtäviä.

Mitä sanoisit Piilo-osaajiin liittymistä vielä harkitseville?

Liity ihmeessä heti mukaan! Piilo-osaajat auttaa selventämään itsellesi mitä taitoja sinulla on ja miten tuoda niitä esiin. Tämän lisäksi yhteisöstä saa paljon tsemppiä ja tukea työnhakuun.

profiilikuva2Kirjoittaja Heidi Krohns-Välimäki on palvelumuotoilusta ja sidosryhmätoiminnasta innostunut tilannekuvajärjestelmä-asiantuntija, jolla on myös pitkä kokemus opiskelijoiden mentoroinnista. Heidi on löytänyt oman unelmaduuninsa ja poistunut piilostaan.

Advertisement

Mentoroinnista vauhtia työnhakuun

Kaipaatko ohjausta ja sparrausta työnhakuun? Mentorin avulla työnhakuun voi saada neuvoja ja ulkopuolista näkemystä. Omalla kohdallani mentorointi teki työnhausta järjestelmällisempää.

Mentoroinnin tavoitteena on, että kokeneempi mentori välittää tietoa ja kokemusta eteenpäin aktorille, joka tietoa tarvitsee. Mentoroinnissa ei ole kyse opettamisesta vaan enemmänkin sparraamisesta. Mentorointi tapahtuu keskinäisen ymmärryksen ja oppimiseen tähtäävän keskustelun avulla. Mentoroinnissa on tärkeää, että molemmat osa puolet voivat oppia toisiltaan.

Minulla oli onni päästä mukaan nykyisen työnantajani järjestämään mentoriohjelmaan aktoriksi. Kyseessä oli puoli vuotta kestänyt ohjelma, jonka tarkoitus oli auttaa tohtoriopiskelijoita siirtymään teollisuuteen töihin. Me otimme mentorini kanssa tavoitteeksi löytää suunnan työnhaulleni ja saada apua omien taitojen tunnistamiseen.

Itselleni suurimmat hyödyt mentoroinnissa olivat siinä, että opin sanoittamaan omat osaamiseni. Tämän lisäksi sain rohkaisua etsiä töitä nykyisen toimialani ulkopuolelta. Tapaamisia meillä oli mentorini kanssa kerran kuussa. Minulla oli myös aina mahdollisuus soittaa mentorilleni, jos kaipasin tukea tai neuvoja.  Tapaamisten välillä minulla oli kotitehtäviä, kuten ansioluettelon kirjoittaminen. Tällainen lähestymistapa teki työnhaustani huomattavasti rakenteellisempaa kuin se olisi ollut muuten. Esimerkiksi työhakemuksen kirjoittaminen on helpompaa, kun omat vahvuudet ovat valmiiksi mietittynä.

Viisi vinkkiä hyvään mentorointiin:

  1. Valitse itsellesi sopiva mentori. Mentoroinnissa on tärkeää, että aktorin ja mentorin välinen kanssa käyminen ja tiedon jakaminen ovat sujuvaa. Tärkeää on myös, että molemmat saisivat jotain hyötyä mentorointisuhteesta.
  2. Suunnittele tapaamisen sisältö etukäteen. Tapaamisille kannattaa miettiä etukäteen jokin aihe. Tällöin on helpompi pitää keskustelu rakentavana ja kysymyksiä on voinut suunnitella etukäteen. Ei kannata kuitenkaan olla liian tarkka etukäteen määritellystä aiheesta, joskus parhaat ideat syntyvät lennossa.
  3. Määritä tehtävä tapaamisten välille. Tapaamisten välissä voi olla joku tehtävä, esimerkiksi ansioluettelon kirjoittaminen tai työhakemuksen teko. Tehtävä auttaa etenemään työnhaussa ja tekee siitä järjestelmällisempää.
  4. Järjestä tapaamiset rennossa ympäristössä. Käykää esimerkiksi kahvilla, lounaalla tai kävelyllä. Keskustelun saa helpommin sujuvaksi, jos ympäristö on rento.
  5. Ota tapaamisiin mukaan muita ihmisiä. Muiden osapuolien mukaan tuominen mentorin ja aktorin väliseen tapaamiseen voi tuoda keskusteltuihin asioihin uusia näkökulmia. Tämän lisäksi se auttaa verkostoitumaan.

Sopivan mentorin voi itselleen löytää esimerkiksi mentoriohjelmasta. Näitä järjestää työnantajien lisäksi ammattiliitot ja erilaiset yhdistykset, kuten Suomen Mentorit ry. Toinen vaihtoehto on järjestää itse itselleen mentori. Voit kysyä mentoriksi tuttavaasi tai lähestyä jotain uutta ihmistä esimerkiksi LinkedIn:ssä. Mentorin ei tarvitse välttämättä olla samalta alalta kuin itse olet. Minun tapauksessani mentori oli eri alalta ja sainkin häneltä hyvän ulkopuolisen näkemyksen työnhakuun.

Heidi Krohns-Välimäki

Kirjoittaja Heidi Krohns-Välimäki on palvelumuotoilusta ja sidosryhmätoiminnasta innostunut tilannekuvajärjestelmä-asiantuntija, jolla on myös pitkä kokemus opiskelijoiden mentoroinnista.

 

 

 

 

 

Kuva: Saskiia photography